Ilmastonmuutostehtävä 7.3

Ilmastonmuutostehtävä 7.3. 

- Lue alla olevat kolumnit / artikkelit. 

- Kirjoita sen jälkeen vihkoosi noin sivun pituinen teksti 

mitä  ajattelet tällä hetkellä ilmastonmuutosesta

mitä ajattelet tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen suhteen

mitä ajattelet vaikuttamismahdollisuuksista

mitä ajattelet ilmastonmuutos uutisoinnista

jne

 

Ilmastovouhotus on iso vitsi

Päästöjen suhteen olemme menettäneet pelin.”

Palasin kotiin Intian-matkalta ja laitoin TV:n päälle. Siellä puhuttiin, kuinka Pohjoismaissa asuvien on myllättävä täysin arkensa globaaleissa ilmastotalkoissa. Naurahdin ääneen. Mietin, että lopettaisivat tuon vouhotuksen, koko juttuhan on iso vitsi.

Jo lyhyt kiertomatkailu Intiassa ja varsinkin sen saasteiden myrkyttämässä pääkaupungissa New Delhissä riitti kirkastamaan asian: päästöjen suhteen olemme menettäneet pelin. Mikään ei voi pelastaa ilmastoa, elleivät miljardit ihmiset Aasiassa muuta radikaalisti käytöstään.

Suomen vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 56 miljoonaa tonnia ja ne laskevat kuuden prosentin tahtia. Intian päästöt ovat 2,5 miljardia tonnia ja ne kasvavat reilun viiden prosentin tahtia, eli vuodessa yli kaksi kertaa koko Suomen päästöjen verran.

Intian talous kasvaa seitsemän prosentin vauhtia, ja vielä lehmänkakkataloissa asuva agraariväestö keskiluokkaistuu. Veikatkaa, kumpaan suuntaan päästöt kehittyvät. Euroopan komission tutkimuskeskus ennustaa Intian ohittavan 28 EU-maan yhteispäästöt vuoteen 2020 mennessä.

Pohjoismaissa ihmiset välttelevät lihansyöntiä, kierrättävät jätteensä ja ajavat hybridiautolla. Intiassa kulotuksen savu leijailee kaikkialla. Tehtaille matkaavat hiilijunat jatkuvat silmänkantamattomiin, ja kuutta kaistaa yhteen suuntaan tungeksivat ajoneuvot tupruttavat sysimustaa pakokaasua ilmaan.

Reilu miljardi ihmistä heittää roskat maahan. Kaupungit näyttävät siltä kuin talot olisi rakennettu kaatopaikan päälle, ja sen jälkeen kaatopaikkatoimintaa olisi jatkettu.

Maailman terveysjärjestön mukaan Intiassa kuolee 1,2 miljoonaa ihmistä vuodessa ilmansaasteisiin. Ketään ei näytä kiinnostavan pätkääkään.

Intialaisen oppaan mukaan kesäaikaan, kun lämmintä on lähemmäs 50 astetta ja ilmassa paljon kosteutta, tunne on kuin keitettäisiin elävältä, ja on erittäin vaikea hengittää. Ihmiset lakkaavat työskentelemästä kello 11, koska olo muuttuu sietämättömäksi.

Tilanteen ei tarvitse huonontua kovin paljon, jotta ihminen ei pysty siellä enää elämään.

Keskimäärin varsin siivosti elävä pohjoismaalainen voi myllätä elintapansa tehdäkseen omasta arjestaan täysin päästöneutraalia. Se on urheaa, mutta ratkaiseeko se ongelmaa? Ei vähimmässäkään määrin. Elämästä se kyllä tekee vaikeaa.

Ystäväni Suomessa mietti, että jos hän teiden sulamisen jälkeen pomppisikin puolet työmatkastaan kolmiloikkaa ja loput tasajalkahyppyä, niin pelastaisiko se ilmastoa. Heitto kuulostaa ihan aidolta pohjoismaiselta ilmastokeskustelulta.

Kirjoittaja on Kauppalehden kirjeenvaihtaja Tukholmassa.

"Ilmastovouhotus" on bisneksen paikka

Delhistä katsottuna Suomi näyttää lähinnä hyvinvointivaltiolta, joka pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Kollegani kävi lomamatkalla Intiassa. Hän kirjoitti havainnoistaan kolumnin, jossa pohdiskeli onko länsimaiden ilmastoponnisteluilla oikeasti merkitystä, kun Intiassa 1,3 miljardin väestön saasteet ovat paljon isompi ongelma.

Ilmastonmuutoksesta ei koskaan käydä liikaa keskustelua, olivat sitten Suomi-Intia-vertailuasetelemat mitkä tahansa.

Delhistä katsottuna Suomi näyttää lähinnä hyvinvointivaltiolta, joka pitää kynsin hampain kiinni saavutetuista eduista nopeasti muuttuvassa maailmassa. Sen sijaan, että järkytytään 1,3 miljardin ihmisen köyhyydestä ja tietämättömyydestä ilmastoasioiden suhteen, siitä voisi hyvin tehdä tilaisuuden bisnekselle.

Brändätään vaikka ensi alkuun Suomi puhtaan ilman maaksi.

Miksei kukaan tuo intialaisia, vähän paremmin toimeentulevia ihmisiä Suomeen hengittämään raikasta ilmaa ja kuluttumaan rahaa sen sijaan, että jupistaan venäläisturistien vähyydestä?

Intiassa asuu vähintäänkin 300 miljoonaa ihmistä, jotka haluavat ja joilla on varaa matkustaa muuallekin kuin Lontooseen ja Pariisiin, ja jotka eivät tasan tarkkaan heitä roskia Helsingin kaduille, vaan aidosti ihastelevat katujen puhtautta ja siisteyttä.

Suomessa on paljon sisäilmaongelmia, joiden ratkaisemiseksi on ponnisteltu paljon, monin erilaisin teknisin järjestelmin. Delhin myrkkyilmassa olisi aivan varmasti kysyntää suomalaiselle ilmanlaatuasiantuntemukselle. Osaamista kaivataan teollisuuden päästöissä ja jätteenkäsittelyssä. Myydään sitä kuuluisaa "knowhow'ta".

Myös vesistöjen suojelussa olemme maailmanluokkaa. Miksei osaamista kaupallisteta ja viedä Aasiaan?

Tuokaa meille tänne Intiaan vaikka pulloissa puhdasta ilmaa. Täällä se myisi kuin häkä.

Kirjoittaja on Kauppalehden kirjeenvaihtaja Intiassa.

Näkökulma: Miksi pienentäisin päästöjäni, kun kiinalaiset ja intialaiset saastuttavat kuitenkin?

Jos syön lihan sijaan kasviksia, peruuntuuko ilmastonmuu-
tos? Jos vaihdan yksityisauton bussiin, päristelläänkö Aasiassa skoottereilla senkin edestä?

Näkökulma: Miksi pienentäisin päästöjäni, kun kiinalaiset ja intialaiset saastuttavat kuitenkin?

Jos syön lihan sijaan kasviksia, peruuntuuko ilmastonmuutos? Jos vaihdan yksityisauton bussiin, päristelläänkö Aasiassa skoottereilla senkin edestä?

Ilmastonmuutos

 / Yle

Jenni Frilander

Jaa artikkeli Facebookissa6289

Jaa artikkeli Twitterissä

Edellä mainittuihin kysymyksiin törmää usein. Tämän suuntaisia ajatuksia heitetään myös Kauppalehden kolumnissa(siirryt toiseen palveluun), jossa vertaillaan Suomen ja Intian päästöjä keskenään. Ja tottahan se on: Suomen 55 miljoonan tonnin vuotuiset hiilidioksidipäästöt kalpenevat Intian lähes 2,5 miljardin tonnin rinnalla.

Miksi ylipäänsä verrata Suomea ja Intiaa keskenään? Tässä usein käytetyssä vertailussa on yksi perustavaa laatua oleva ongelma: mitä järkeä on vertailla 5,5 miljoonan asukkaan ja yli miljardin asukkaan maita keskenään?

Järkevämpää olisi verrata Intiaa vaikkapa EU:hun, joka toimii ilmastoneuvotteluissa yhtenä kokonaisuutena. EU:n päästöt ovat 3 415 000 ja Intian 2 342 000 tuhatta tonnia(siirryt toiseen palveluun). EU:n päästöt ovat noin 10 prosenttia kaikista globaaleista päästöistä. Onko "ilmastovouhotus" turhaa alueella, joka tuottaa kymmenesosan maailman päästöistä?

Reilumpaa on tehdä vertailu yksilötasolla, jos halutaan miettiä sitä onko yksilön valinnoilla mitään merkitystä.

Yhden intialaisen päästöt ovat 1,8 tonnia ja suomalaisen 10,7 tonnia(siirryt toiseen palveluun). Keskimääräisen suomalaisen päästöt ovat siis lähes kuusinkertaiset intialaiseen verrattuna. Siksi myös yksittäisillä valinnoilla on merkitystä – nimenomaan Suomen kaltaisissa maissa. Jos suomalainen puolittaa päästönsä, sillä on yhtä suuri vaikutus kuin sillä, että viisi intialaista puolittaa päästönsä.

Vertailua toki vääristää se, että Suomessa on kylmempää ja taloja lämmitetään. Se on yksi syy, miksi suomalaisen päästöt ovat korkeammat. Se selittää osan erosta – ei kaikkea. Myös sillä on merkitystä, tuoko tai viekö maa tuotteita, joiden valmistus kuluttaa paljon energiaa, Suomessa esimerkiksi metalliteollisuus. Intiassa taas muun muassa meidän käyttämämme vaatteet lasketaan heidän päästöikseen.

Mutta kun ne silti vaan jatkaa saastuttamista siellä, vaikka minä nollaisin päästöni. Ja naapurikin nollaisi. Eikö Kiinassa ja Intiassa päästöjen ehkäisy kiinnosta?

Intian tavoitteena on olla kolmanneksi suurin aurinkoenergian tuottaja maailmassa. Parhaillaan rakennetaan aurinkoenergiaa niin paljon, että auringon paistaessa se tuottaa sadan ydinvoimalan verran sähköä. Maailman suurin aurinkoenergialaitos(siirryt toiseen palveluun) valmistui juuri.

Kiinasta puolestaan on tullut maailman suurin uusiutuvaan energiaan investoija. Maassa keskeytettiin juuri sadan suuren hiilivoimalan rakentaminen(siirryt toiseen palveluun), ja hiilidioksidipäästöjen kasvu on ollut muutaman vuoden pysähdyksissä. Tehtävää tietysti riittää silti vielä roppakaupalla.

Vaikka Intiasta ja Kiinasta on hyviä merkkejä ilmastotoimista, ennen todellista sitoutumista, länsimaiden on näytettävä, että ne toimivat ensin. Tämä on todettu kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa niin moneen otteeseen, ettei kannata edes laskea. Jos ajattelemme reilusti, länsimaissa pitäisi lopettaa kaikki päästöt nyt, ja antaa kehittyville talouksille se jäljellä oleva hiilidioksidibudjetti, joka on mahdollista ilmakehään laskea, ettei ilmasto lämpene yli kahden asteen turvarajan. Koska me olemme jo saastuttaneet satoja vuosia, intialaiset ei niinkään.

Mutta miksi ne saa jatkaa päästelemistä, mutta meidän pitää rajoittaa? Jos ottaisimme muussakin mallia maista, joissa menee huonommin kuin meillä, miksi kunnioittaisimme ihmisoikeuksiakaan? Miksi vaalisimme tasa-arvoa? Miksi puuttuisimme korruptioon? Koska hyvinvointivaltiossa niin tehdään.

Sitä paitsi, miten mikään teko voisi olla turha, jolla edistetään sitä, että voisimme vielä muutaman vuosikymmenen päästä elää mielekästä elämää tällä planeetalla?

Nykynuoret kasvoivat maailmaan, jossa oli tärkeää omistaa hienoja asioita ja matkustaa paljon - nyt he kärsivät ilmastoahdistuksesta: Psykologi neuvoo, miten sitä voi käsitellä

03.11.2018 klo 7:59

Ennen oli tärkeää näyttää, että shoppaili taas uuden paidan. Nyt ahdistavat tunteet vyöryvät päälle.

Moni nuori kärsii ilmastoahdistuksesta. MOSTPHOTOS

Vanhemmat vaihtoivat taas auton, koska välillä nyt vain pitää vaihtaa autoa.

Se, kellä oli eniten marmorikuulia tai suurin pyyhekumikokoelma Tiimarista, oli koulun ihailluin henkilö.

Naapurit kävivät kaksi kertaa vuodessa Teneriffalla, mikä vasta coolia olikin.Vanhempana piti matkustaa itse ja lisätä mahdollisimman paljon lomaherutuskuvia sosiaaliseen mediaan.

Tällaiseen maailmaan nykyiset kaksi-kolmekymppiset ovat kasvaneet:Lapsuudesta asti on on ollut tärkeää näyttää omistavansa ja matkustavansa.

Mutta ajat ovat muuttuneet. Nyt saamme jatkuvasti kuulla, kuinka maailma väistämättä tuhoutuu, ellemme muuta tapojamme - ja paljon.

Ei siis ihme, että nykynuoret ovat alkaneet kärsiä ilmastoahdistuksesta. Sen on nähnyt myös Aalto-yliopiston opintopsykologi Sanni Saarimäki. Aalto-yliopistossa järjestetään vertaistukiryhmän tapaamisia, joissa opiskelijat voivat käsitellä ilmastonmuutoksen herättämiä tunteita ja ahdistusta.

– Kyllä se näkyy, Saarimäki kertoo nuorten ilmastoahdistuksesta.

Vihaa ja pelkoa

Saarimäki muistuttaa, että globaaleja, tulevaisuuteen liittyviä huolia on tällä hetkellä paljon. Valmistumassa ja työelämään lähtemässä olevat opiskelijat miettivät, miten järjestää työuransa ja voiko esimerkiksi omalla työllään vaikuttaa isompiin asioihin.

Aalto-yliopiston keskusteluryhmä alkoi toimia viime keväänä. Tarvetta vertaistuelle on.

Ilmastoahdistus ei ole virallinen diagnoosi. Siihen liittyvät tunteet ovat Saarimäen mukaan luonnollisia.

– Mediassa korostetaan paljon yksilön vastuuta ja toisaalta sitä, että yhteiskunnan pitäisi toimia. Tunnepuoli, mikä siellä alla on, ei ole ollut aiemmin niin näkyvä, Saarimäki sanoo.

– Jos unohdamme tunteet ja hyppäämme suoraan toimintaan, niin tunteet jäävät alle jylläämään. Sitten se alkaa näkyä erilaisina psyykkisinä oireina.

Minkälaisia tunteita ilmastoahdistuksen alta paljastuu? Saarimäen mukaan monenlaisia: Vihaa, syyllisyyttä, epätoivoa, ehkä häpeääkin. Aika paljon myös surua sekä pelkoa siitä, ettei pysty vaikuttamaan siihen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Mutta kun voimme oikeasti istua alas ja keskustella asioista, niin sieltä alkaa löytyä myös tietynlaista toivon pilkettä, Saarimäki sanoo.

Toivon pilkahdus näkyy muun muassa ajatuksena siitä, että kaikki ei olekaan vielä menetetty ja yhdessä voi pohtia, millainen tulevaisuuden maailma on.

– Vaikka meillä on isoja kriisejä edessä, niin elämä voisi silti olla jollain tavalla mielekästä. Paljon puhutaan arvoista ja siitä, mikä on hyvä elämä ja mikä tekisi meidät tyytyväisiksi huolimatta siitä, että joudumme varmasti paljosta luopumaan tulevaisuudessa.

Hae apua

Saarimäki tunnistaa henkilökohtaisestikin ilmiön siitä, kuinka tähän asti asioita on mitattu helposti rahalla ja matkustamisen ja omistamisen näyttäminen on ollut tärkeää.

– Moni meistä on kasvanut siihen ja myös media on sitä tuonut pitkään esille.Kulutuskeskeisyys on näkynyt muun muassa populaarikulttuurissa kuten elokuvissa.

Aalto-yliopiston keskusteluryhmä sai alkunsa, kun Saarimäki alkoi miettiä missä asiasta voisi keskustella tunnetasolla.

– Tämä nousee yksilövastaanotoillakin aika paljon esiin.

Minkälaisia neuvoja psykologilla on ilmastoahdistuksesta kärsivälle?

–Ainakin se, että pysähtyisi tutkimaan sitä, minkälaisia tunteita sen ahdistuksen alla on. Etsisi keinoja nimetä sitä: Onko se pelkoa, onko se surua, onko se syyllisyyttä, mitä se on? Ei lähtisi siitä, että niistä tunteista pitäisi jotenkin päästä eroon, vaan löytäisi keinoja olla niiden kanssa. Elää huolimatta siitä, että hankaliakin tunteita saattaa olla, Saarimäki sanoo.

Saarimäki suosittelee myös hakemaan muiden tukea: Yhteisöä, josta saisi keskusteluapua. Sellainen voi löytyä vaikka internetistä tai omasta kaveripiiristä.

– Monille toimii se, että lähtee miettimään tekojen tasolla, mitä voisi itse asialle tehdä. Mutta pelkät teot eivät ratkaise tunnepuolta. Meidän pitää silti pysähtyä omien tunteiden ääreen. Vaikka tekisi kuinka paljon ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi, niin ne tunteet voivat silti siellä olla.

Volume 0%

Katso video

Ilmastoahdistus on todellaninen ongelma, mutta ilmastonmuutoksen on silti syytä herättää ajatuksia sekä tekoja: tällaisia vaikutuksia 1,5 asteen lämpenemisellä on ympäristöön.